Tässä oppaassa:
- Mistä allergiat ja yliherkkyydet johtuvat?
- Kosmetiikan allergeenit ja herkistävät aineet
- Eteeriset öljyt ja synteettiset tuoksut
- Miten tukea yliherkkää elimistöä?
- Usein kysytyt kysymykset
Mistä allergiat ja yliherkkyydet johtuvat?
Allergioissa ja muissa immuunivälitteisissä yliherkkyysreaktioissa immuunijärjestelmä tunnistaa jonkin aineen virheellisesti vaaralliseksi, vaikka se ei sitä olisikaan. Tämän seurauksena valkosolut (T-solut) käynnistävät tulehdusreaktion torjuakseen uhan ja se voi saada limakalvot ärtymään, nenän ja silmät vuotamaan tai aiheuttaa esimerkiksi ihoreaktion. Näin voi tapahtua myös silloin, jos kemikaalikuorma elimistössä kasvaa syystä tai toisesta liian korkeaksi ja elimistön sietokyky ylittyy.

Joskus allergian/yliherkkyysreaktion aiheuttaja on yksittäinen tekijä, joka on helppo nimetä. Se voi olla esimerkiksi siitepöly, eläimen hilse, ruoka-aine tai vaikkapa jokin kosmetiikan raaka-aine. Joskus kuitenkin yliherkkyyreaktio voi olla seurausta kehon laajemmasta kuormituksesta ja herkistymisestä, jolloin limakalvot tai esimerkiksi iho voivat reagoida odottamatta moniin erilaisiin tekijöihin. Reagoinnin voimakkuus saattaa vaihdella päivästä tai viikosta toiseen ja myös reaktion aiheuttajat voivat vaihdella. Pahimmillaan ihminen saattaa reagoida mihin tahansa tekijöihin, kuten vaikka oman kehon tuottamaan hikeen ja saada siitä yliherkkyysreaktion.
Kosmetiikan allergeenit ja herkistävät aineet
Kosmetiikka-allergiat ja yliherkkyydet ovat lisääntyneet sekä aikuisten, että yhä nuorempien keskuudessa, kuten YLE kertoo seuraavassa artikkelissaan: https://yle.fi/a/74-20177397?utm_source=
Yleisimpiä reaktioiden aiheuttajia kosmetiikassa ovat säilöntäaineet, hiusvärit, hajusteet sekä liima-aineet ja akrylaatit.
HAJUSTEET: Kun kärsit erilaisista yliherkkyyden oireista, kannattaa välttää voimakkaita hajusteita. Synteettisissä hajusteissa käytetään tuoksunkiinnittäjiä, jotka kinnittävät tuoksun ihoon tai hiuksiin pitkiksi ajoiksi. Tuoksunkiinnittäjät (kuten ftalaatit) ovat hormonitoimintaa häiritseviä kemikaaleja. Lisäksi tuoksuaineiden molekyylit ovat niin pieniä, että osa niistä imeytyy tutkimusten mukaan verenkiertoon saakka.
Myös luonnollisissa hajusteissa, eli kasvien tuottamissa eteerisissä öljyissä, on voimakkaammin stimuloivia öljyjä, jotka voivat aiheuttaa reaktion herkistyneessä kehossa. Tärkeää onkin valita tuotteita, joissa on käytetty lempeämpiä öljyjä hyvin mietoina pitoisuuksina tai sitten tuoksuttomia tuotteita.
SYNTEETTISET SÄILÖNTÄAINEET: Synteettiset säilöntäaineet ovat kosmetiikassa hajusteiden ja väriaineiden lisäksi eniten allergiaa aiheuttavia kosmetiikan kemikaaleja. Erityisesti formaldehydia vapauttavat säilöjät aiheuttavat hankalia reaktioita. Jos keho on valmiiksi herkistyneessä tilassa, kannattaa tarpeetonta kuormitusta myös näiden osalta välttää. Synteettiset säilöjät häiritsevät myös merkittävästi ihon luonnollista mikrobitasapainoa, jolloin erilaisia ihottumia, hilseilyä tai muita iho-oireita voi syntyä helpommin. Valitse siis mieluiten luonnonkosmetiikkaa, jossa käytetään miedompia säilöjiä.
RIPSILIIMAT JA TEKOKYNNET: Eivät ole varsinaisesti kosmeettisia aineita mutta tekoripsien liimojen liuottimet, että tekokynsien akrylaatit ovat molemmat voimakkaasti allergisoivia aineita. Näitä kannattaa siis ehdottomasti välttää.
HIUSVÄRIT: Vältä myös synteettisiä hiusvärejä, sillä osa hiusvärien kemikaaleista on hyvin voimakkaasti allergisoivia sekä joidenkin tutkimusten mukaan myös syöpää aiheuttavia. Myös luonnolliset hiusväriaineet, kuten henna ja indigo saattavat saada herkistyneen ihon reagoimaan.
KEMIALLISET UV-SUOJA-AINEET: Vältä kemiallisia UV-suoja-aineita, jos ihosi on herkistynyt. Kemialliset UV-suoja-aineet estävät ihon palamista kemiallisen reaktion avulla ja tämä voi ärsyttää herkkää ihoa. Suosi mieluiten sellaisia aurinkovoiteita, joissa on fysikaalinen UV-suoja-aine, kuten sinkkioksidi tai titaanidioksidi.
Edellämainittujen aineiden lisäksi kannattaa välttää myös kaikkia voimakkaasti ihoa stimuloivia aineita sekä hoitoja, kuten esimerkiksi mesoterapiaa tai vahvoja happokuorintoja, sillä herkistynyt keho ja ylireagoiva immuunijärjestelmä saattavat triggeröityä näistä.
Huomioithan myös, että jotkut lääkkeet saattavat herkistää ihoa ja iho voi lääkekuurin aikana reagoida myös kosmetiikkatuotteisiin eri tavalla, kuin normaalisti.
Flown tuotteista löydät aina maininnan "Tuotetiedot" -kohdasta, mikäli tuote sisältää esimerkiksi luonnonhartseja tai muita tunnettuja aineita, joille yliherkkä voi reagoida.
Eteeriset öljyt ja synteettiset tuoksut
Joskus ajatellaan, että eteeriset öljyt aiheuttavat allergiareaktioita helpommin kuin synteettiset hajusteet. Näin voi toki käydäkin, jos valitaan öljy, joka on liian stimuloiva tai öljyä käytetään väärin. Ajatus allergisoivuudesta perustuu siihen, että eteerisissä öljyissä on yleensä suurempi määrä tuoksukomponentteja, kuin synteettisissä hajusteissa. On kuitenkin hyvä muistaa, että osalla eteerisistä öljyistä on myös uniikki kehon ylireagointia ja tulehdusreaktioita vaimentava vaikutus, jota ei synteettisillä valmisteilla pystytä matkimaan.

Luonnonkosmetiikassa käytetään joko pilkottuja eteerisiä öljyjä tai täysin luonnollisessa muodossa olevia kokonaisia eteerisiä öljyjä. Flow käyttää aina kokonaisia eteerisiä öljyjä, sillä niillä on myös aromaterapeuttisia ja ihonhoidollisia vaikutuksia.
Useimmissa luonnonkosmetiikan tuotteissa eteeriset öljyt ovat mietoina seoksina ja turvallisia käyttää. Koska aidoissa luonnonkosmetiikan tuotteissa ei käytetä haitallisia tuoksunkiinnittäjiä, niin niissä olevat eteeriset öljyt haihtuvat nopeasti iholta levityksen jälkeen ja vain pieni osa imeytyy ihoon tai hengitysteiden kautta.
Valmiiden ihonhoitotuotteiden lisäksi luontaistuotekaupoissa myydään myös erikseen 100% puhtaita eteerisiä öljyjä tai vahvoja seoksia pienissä annostelupulloissa, joista voi tehdä omia sekoituksia pohjaöljyihin. Jos olet tuoksuille yliherkkä, on hyvä pitäytyä valmiissa ihonhoitotuotteissa, joissa on hyvin miedot tuoksut tai ei tuoksuja laisinkaan.
Miten tukea yliherkkää elimistöä?
Aina yliherkkyysreaktioiden ilmetessä on hyvä vähentää kehon kuormitusta ja välttää reaktioita aiheuttavia tekijöitä mahdollisuuksien mukaan. Sen lisäksi tulisi huomioida seuraavat tekijät:
RIITTÄVÄSTI UNTA - elimistö puhdistaa ja korjaa itseään levossa, jos uni ei ole riittävää, yliherkkyysreaktioiden todennäköisyys kasvaa.
STRESSITEKIJÖIDEN VÄHENTÄMINEN - pitkittynyt stressi haittaa immuunijärjestelmän toimintaa ja sattaa saada sen reagoimaan odottamattomalla tavalla. Jos mahdollista, karsi stressin aiheuttajia ja pyri löytämään keino myös stressitasojen laskemiseen.
RAVINNON LAATU - runsas einesten, valkoisen sokerin, ravinteettomien viljatuotteiden, keinotekoisten makeutusaineiden ja muiden lisäaineiden käyttö kuormittaa kehoa ja heikentää suoliston mikrobiomia. Tämä voi osaltaan myös sekoittaa immuunijärjestelmää. Suosi ravinnossa hyviä rasvoja, runsaasti kasviksia ja sopivasti hyvin sulavaa proteiinia sekä huolehdi mineraalien sekä vitamiinien saannista.
LIIKUNTA - Liian vähäinen tai liian kuormittava liikunta voivat vaikuttaa kehon herkkyyteen myös. Liiku siis säännöllisesti sellaisella tavalla, joka haastaa kehoa sopivasti mutta ehdit myös palautua.
HORMONAALISET MUUTOKSET - Esimerkiksi murros- ja esivaihdevuosi-iässä keho käy läpi voimakasta hormonaalista muutosprosessia, joka voi herkistää hermostoa ja sen myötä koko elimistöä. Tällöin tuet elimistöä parhaiten vähentämällä kaikkea ylimääräistä kuormitusta.
Huomionarvoista on myös se, että jos kärsit moninaisista yliherkkyysreaktioista saatat olla erityisherkkä. Erityisherkkyyttä on tutkittu viime vuosikymmeninä paljon ja huomattu, että noin viidennes väestöstä on erityisherkkiä, koska tämä on ollut evoluution saatossa lajin selviytymisen kannalta hyödyllistä. Erityisherkillä on myös suurempi taipumus reagoida erilaisiin ympäristön tekijöihin. Näin ollen kärsiessäsi moninaisista yliherkkyyden oireista, suosittelemme etsimään tietoa myös erityisherkkyydestä.
Usein kysytyt kysymykset
MITEN VOISIN KOKEILLA FLOWN TUOTTEITA, JOS EN OLE VARMA, OLENKO YLIHERKKÄ SILLE?
Meiltä löytyy useista tuotteista pienempiä kokoja, joista on myös kätevä kokeilla tuotteita. Aloita tuotteen kokeilu näin:
Hiero tuotetta muutaman päivän ajan pieni määrä kyynärtaipeeseen, jossa iho on ohuempaa. Älä käytä alueelle muita tuotteita samanaikaisesti ja vältä ylipäätään muita tavallisuudesta poikkeavia tuotteita, kauneudenhoidollisia toimenpiteitä tai uusia ruoka-aineita mahdollisuuksien mukaan testauksen aikana.
Jos iho ei reagoi muutaman päivän aikana tuotteeseen, voit huoletta kokeilla tuotetta myös muille ihoalueille.
Tehtaanmyymälästämme on myös saatavilla näytteitä osasta tuotteita.
OLEN TUOKSUALLERGIKKO JA MIETIN, MITÄ FLOWN TUOTTEITA VOIN KÄYTTÄÄ?
Meiltä löytyy erikseen tuotteita, joissa ei ole lainkaan eteerisiä öljyjä, kuten esimerkiksi
Rhassoul & Salt tuoksuton saippua iholle ja hiuksille sekä Ceramides & Probiotics Cream herkän ihon kasvovoide.
Täältä löydät isää hajusteettomia tuotteita.
Lisäksi voit kokeilla kasvovesiämme, jotka ovat miedontuoksuisia kukkavesiä. On hyvin todennäköistä, että pystyt käyttämään myös joitakin muita tuotteitamme mutta suosittelemme tekemään ylempänä ohjeistetun testin kyynärtaipeeseen ennen tuotteen varsinaista käyttöönottoa.
VOINKO KÄYTTÄÄ BALM TO MILK -PUHDISTUSVOIDETTA, JOS OLEN MANTELILLE ALLERGINEN?
Jos olet allerginen mantelille syödessäsi sitä, se ei automaattisesti tarkoita, että olisit myös manteliöljylle allerginen. Yleensä reaktio tulee siitä, kun mantelin proteiini pääsee kosketuksiin limakalvojen kanssa. Öljyssä ei kuitenkaan ole tuota mantelin proteiinia ole, joten useimmissa tapauksissa manteliöljyn käyttö iholla on täysin turvallista.
VOINKO KÄYTTÄÄ FLOWN TUOTTEITA, JOS OLEN MYKERÖKUKKAISILLE KASVEILLE ALLERGINEN?
Kyllä. Pääosin tuotteemme sopivat myös mykerökukka-allergikoille mutta suosittelemme joko välttämään tai sitten kokeilemaan varovasti Chamomile & Probiotics -kasvovettä, sillä kamomilla on mykerökukkainen kasvi. Suosittelemme varovaista testausta myös Marigold Butter vartalovoin ja Marigold & Honey shampoopalan kohdalla.
Lisää tietoa kosmetiikka-allergiasta löydät esimerkiksi Allergia-, Iho- ja Astmaliiton sivuilta.
Lähteitä:
https://www.researchgate.net/publication/7020822_Biological_sensitivity_to_context_I_An_evolutionary-developmental_theory_of_the_origins_and_functions_of_stress_reactivity
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/arviolta-joka-viides-karsii-viivastyneesta-kosketusallergiasta-syyna-usein-nikkeli-tai-kosmetiikan-sailontaaineet/7317768
Artikkelin kirjoittaja
Estenomi ja kokonaisvaltaisen ihonhoidon sekä luonnonkosmetiikan asiantuntija. Maria on kouluttanut kauneusalan ammattilaisia vuodesta 2007 saakka ja luennoinut muun muassa kauneusalan oppilaitoksissa sekä oppilaille, että opettajille kosmetiikan raaka-aineista ja ihonhoidosta. Marian kirja Elävä iho (Readme) julkaistiin vuonna 2020. (Kirja löytyy myös useimmista äänikirjapalveluista.)
Maria Varon




















